Hannu Oskala

Muusikko-lehden kysymykset ehdokkaille

Muusikko-lehti kysyi kohdennetusti muutamia kysymyksiä yhdeksältä kulttuuriasioita esillä pitäneeltä ehdokkaalta. Kiitos että kysyitte myös minulta! Oheiset vastaukseni ovat hiukan lehteen menneitä versioita pidemmät. Paperille vastauksia piti puristaa vähän tiiviimmiksi, mutta internet ei lopu kesken!
muusikkolehti
1. Väittämä: ”Tekijänoikeuslain pitäisi turvata tekijöille vahva neuvotteluasema suhteessa oikeuksien käyttäjiin ja jatkojalostajiin.” Kyllä vai ei.

Ehdottomasti kyllä. 

Tekijänoikeuksien kipupisteet ovat useimmiten herättäneet keskustelua lähinnä yksityisen käytön ja ”jakamisen” kautta. Paljon suurempi kysymys on se kuinka muutama valtava jätti hallitsee käytännössä lähes koko internettiä ja kotimaassa mediaa. Vapaus on muuttumassa yhä selvemmin kohti monopoleja – isoimmat portinvartijat vaan tarjoavat kuluttajille ”ilmaisia” palveluita, joten ne voivat vaikuttaa vaarattomilta. Tekijöiden näkökulmasta näin ei ole. Jonkun ne kuvat on otettava ja biisit sävellettävä.

2. Miten varmistaisit kaupunginorkesterien alueellisen kulttuuritarjonnan jatkuvuuden vaikeassa taloustilanteessa?

Kysymykseen on vaikea vastata lyhyesti. 

Ytimessään kyse on VOS-järjestelmän valuvioista. Orkesterilaitoksemme luotiin erilaiseen maailmaan. Jokaisen kynnelle kykenevän kaupungin oli itse tuotettava korkeakulttuuria. Ja korkeakulttuuri tarkoitti järjestelmää luotaessa käytännössä vain klassista musiikkia.

Nykyisin VOS-järjestelmä kohtelee jo ns. klassista taidemusiikkiakin epäreilusti. Mm. ammattikuoron puute johtuu lain älyttömästä kirjauksesta ja myös klassisen musiikin kiertuetoiminta on lapsenkengissään. Ja tukemisen arvoista korkeakulttuuria olisi moni muukin taiteenlaji.

Korkealaatuisen musiikkikulttuurin alueellinen tarjonta on ehdottomasti tärkeä tavoite. VOS-järjestelmää ja kaupunginorkesterien verkkoamme tulee tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta ja kansalaisten kulttuuritarjontaa.

Pyrkisin vahvistamaan osaa orkestereista esim. Kymi Sinfonietan tapaan, jotta meillä olisi vahvempia alueellisia orkestereita, jotka pystyisivät soittamaan monipuolisempaa repertuaaria. Tällöin toivottavasti myös orkestereiden omarahoitusosuutta saataisiin nostettua, joka vahvistaisi rahoituspohjaa. Sitoisin osan orkestereiden rahoituksesta kiertuetoimintaan, jota osa orkestereista tekee jo nyt erinomaisen hienosti.

Tärkeää olisi luoda sekä teatterin että musiikin VOS-järjestelmään mekanismi, joka mahdollistaisi hallittuja rakennemuutoksia. Olen käyttänyt esimerkkinä mm. Hollannin aiempaa mekanismia, jossa neljän vuoden välein toimijoiden oli vakuutettava valtio tarpeellisuudestaan. 

Pelkoni on se että jos kaikkia muutoksia vastustetaan, tulee pian Suomeen hallitus, joka vain kylmästi leikkaa kulttuurista, luomatta mitään tilalle. 2020-luvulla myös kulttuurin tukijärjestelmän tulee olla joustavampi ja monipuolisempi kuin 1980-luvulla. Kulttuuri ei voi olla muuttumattomuuden linnake.

3. Miten musiikin vapaata kenttää pitäisi kehittää ja millä resursseilla?

Mm. Vaka-hankkeen ja Jazz-liiton kiertuetoiminnan kautta Suomeen on luotu hyviä esimerkkejä toimivista malleista, joilla vapaan kentän toimintaa voitaisiin tukea ja järjestää. Myös esim. koulun konserttikeskuksen parempi rahoitus olisi tarpeen.

En kuitenkaan pidä todennäköisenä että kulttuurin kokonaisrahoitusta merkittävästi lisättäisiin tulevalla hallituskaudella. Ja Wallinin kulttuuriministerikaudesta oppineena ymmärrän että todennäköisimmin lisärahoitus menee taidelaitosten valtionosuusjärjestelmään eikä vapaalle kentälle.

Ainoa tapa saada lisäresursseja myös ns. vapaalle kentälle, on kehittää kulttuurin tukijärjestelmää suuntaan, jossa tukijärjestelmän sisään voidaa ottaa uusia toimijoita ja taiteenlajeja. Tämä vastaavasti tarkoittaisi sitä että jotkin toimijat tippuisivat tuen piiristä pois. En pidä tätä kuitenkaan mahdottomana – tärkeintä on pitää huoli siitä että henkilötyövuosia ei vain leikata pois, vaan niillä tuotetaan tulevaisuudessakin korkealaatuista kulttuuria.

Itseasiassa tällainen hiljainen rakennemuutos on jo käynnissä. Henkilötyövuosia on lisätty viime vuosina mm. Riku Niemen orkesterille ja Suomalaiselle barokkiorkesterille, joiden toimintamalli on pitkälti vapaan kentän toimijoihin nojaava eikä perinteisen ”laitosorkesterin”. Henkilötyövuodet ovat vähitellen tippuneet maakuntien orkestereista. Muutos ei ole kuitenkaan hallittu ja vauhdiltaan tuskallisen hidas. Montako muusikkosukupolvea meillä on varaa ohittaa ennen kuin muutos syntyy?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Ehkä asiaa voisi käsitellä myös suuremmasta näkövinkkelistä eli yhdistetään kulttuuri ja kansanterveys. Liikkuminen musiikin rytmiin ja liikkeiden sovittaminen musiikkiin on eräiden väitteiden mukaan olemassa olevista toiminnoista niitä monimutkaisimpia ja siinä on pantava peliin suuri osa koko inhimillisestä aivokapasiteetista. Tanssissa aerobisen tekijän läsnäolo saattaa jopa kaksinkertaistaa aivojen verenkierron ja happitasapainon, mikä parantaa hermosolujen välityskykyä. Aivojen aktiivisuus kasvattaa ajatusnopeutta, keskittymis- ja työkykyä sekä laajentaa mielikuvitusta. Lihasten rakenteen paraneminen tulee kuin huomaamatta ilman erillisiä ponnisteluja.

Kukaan ei kiistä sitä, etteikö paritanssilla olisi tavattoman monta etua mielenterveydelle fyysisten terveysvaikutusten lisäksi. Musiikki, liikunta ja sosiaalinen kosketus vapauttavat onnellisuuteen liittyviä hormoneja estäen masennusta ja laukaisten stressiä.

Vuosia sitten olin kuuntelemassa Maarit Niiniluodon vetämää paneelia, jossa keskustelijoina olivat mm. Eino Grön, Jaska Mäkynen, Kauko Simonen ja Pasi Kaunisto. Paikallislehti otsikoi seuraavana päivänä Gröniä lainaten: Soittolistat pyllistävät yleisölle. Grön ja Mäkynen sanoivat kyllä sensurointirajaa hipoen, mitä mieltä he ovat suurten levy-yhtiöiden talutusnuorassa juoksevista radiokanavista, jotka antoivat naruttaa itseään hyväksymällä soittolistat.

Jopa YLE meni halpaan eikä enää ihmisten aikaan kuule sen radiokanavilta tanssimusiikkia, ainoastaan lasten jumputusta. Sama maksettu kappale soi jopa kymmenkunta kertaa vuorokaudessa ja sadattuhannet täysin soittamattomat levyt makaavat esimerkiksi YLEn arkistoissa avaamattomina. Muualla maailmassa sentään aina löytää aikuiskanavan, jossa soitetaan paljon tuttuja, ikivihreitä tanssikappaleita, mutta Suomessa YLE yrittää epätoivon vimmalla tappaa tanssikulttuurin.

Miksi kulttuuri- ja terveysministeriöt eivät tee mitään? Eivät edes tutki tanssin mahdollisuuksia ja vaikutuksia. Miksi musiikin verorahat upotetaan lähes kokonaan turhanpäiväisiin rakennushankkeisiin ja kulttuurirasistisesti ulkomaiseen musaan kuten rockiin, oopperaan ja operettiin sekä balettiin. Tavallinen tanssikulttuuri ei saa mitään. Tasavertaisuusvaatimukseni on, että kaikkien lippujen hinnat oltava kustannusvastaavia (ja avustukset jaetaan esimerkiksi kelan kautta suoraan lipunostajille).

Keskustelijat haastoivat suurta yleisöä painostamaan verovaroilla ylläpidettävää mediaa, jotta tanssimusiikki saisi sen osan lähetysajasta, joka sille kuuluu. Vain suuri yleisö pystyy vyörymään kapea-alaisten (tai sitten maksettujen) mediapomojen yli, jotta uuden sukupolven musiikkitottumukset suunnataan tanssillisuuteen.

Tämä ei ole tietenkään kaikkien etu. Epätanssillisuus edesauttaa juottoloita. Niille on eduksi, jos väkeä on paljon pienessä tilassa, jossa ei mahdu kuin kittaamaan kaljaa. Sinne sopii nykyinen radiomusiikki. Onko tällä esimerkiksi kansanterveyteen pitkällä juoksulla merkitystä, sen saa jokainen päätellä itse.
Oma lukunsa on musiikin tekijät. Nyt kun digitaaliset radiokanavat tekevät tuloaan, on korkea aika toimia aktiivisesti, jotta saadaan edes joitain tanssimusiikkiin suuntautuneita tai erikoistuneita kanavia kuulolle.

Toimituksen poiminnat