*

Hannu Oskala

Kaikki blogit puheenaiheesta Keskuspuisto

Hämäävä yleiskaava

Olin aikeissa kirjoittaa yleiskaavasta ja sen vaikutuksista Helsinkiin tulevalla kaudella, mutta kaksi hyvää mielipidettä asiasta ennätti ennen oman kirjoittamiseni aloitusta. Nimittäin Tuomas Rantasen ”Kaupunkimetsiä pelastetaan asemakaavoilla” ja Mika Välipirtin kommentti aiempaan. Päätin kuitenkin kantaa korteni kekoon tuomalla esiin asiat, joita näissä mielipiteissä ei nostettu mielestäni tarpeeksi ponnekkaasti.

Keskuspuistoon voidaan rakentaa asuntoja luontoarvoa menettämättä

Törmäsin eilen kansalaisaloitteeseen, joka koskee Helsingin Keskuspuiston suojelua. Tavoitteena on säätää laki, jolla Keskuspuisto suojeltaisiin sen nykyisessä laajuudessaan. Aloitteessa Keskuspuisto rinnastetaan New Yorkin Central Parkiin ja Lontoon Hyde Parkiin. "Keskuspuisto on suomalainen kansallisaarre", aloitteessa todetaan.

Myös helsinkiläisillä on oikeus lähiluontoon!

Tätä kirjoittaessa aukeaa aava meri eteeni. Puun juuret polveilevat ympärilläni maasta ja vieressäni on kallio, missä jääkauden jättämät uurteet näyttävät jään etenemisen suunnan. Pari joutsenta ui jääreunan tuntumassa. Aurinko paistaa, lumipeite on ohentunut viikossa reilusti, maa on paikoitellen jo pehmeää ja lintujen viserrys alkaa voimistua päivä päivältä,

Mistä tiedän? Koska käyn täällä joka päivä.

Keskuspuisto voidaan säästää

Olen aikaisemmin käsitellyt Keskuspuistoa Pohjois-Haaga Seuran juhlakirjassa 2015 ja viime syksynä julkaisemassani blogissa. Aihe on sen jälkeen pysynyt pinnalla, ja vaalien lähestyessä on paikallaan muistuttaa mahdollisuuksista.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi yleiskaavan viime syksynä. Lainvoiman yleiskaava saanee vuoden 2018 aikana. Yleiskaavassa on varauduttu nopean väestönkasvun skenaarioon. Nopean kasvuarvion mukaan Helsingin väkiluku on vuosisadan puolivälin paikkeilla 860 000 asukasta, siis reilusti yli 200 000 ihmistä enemmän kuin nyt.

Helsingin yleiskaava jyrää lähimetsät ja virkistysalueet

Helsingin uusi yleiskaava tuo kasvavaan kaupunkiin lisää asuntoja, mutta millä hinnalla? Luontoasiantuntija Keijo Savola selvitti Suomen kuvalehdelle (julkaistu 12.1.2017), mitä uusi yleiskaava tarkoittaa Helsingin metsäalueiden kannalta. Huolestuttavaa on, että selvityksen mukaan vain kolme laajempaa metsäaluetta 30:stä on täysin suojattu rakentamiselta.

Euroopanbiisoneita keskuspuistoon?

Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies esittää uusimmassa blogissaan, ilmeisesti hivenen pilke silmäkulmassa, että Guggenheimin nyt kaaduttua Helsingin keskuspuistoon sijoitettaisiin Jörn Donnerin esityksen mukaisesti poroja. Ajatus on toki mielenkiintoinen, mutta poronhoitoa ei voi poronhoitolain nojalla harjoittaa poronhoitoalueen ulkopuolella.

Helsingin täytyy näyttää luonnonsuojelutahtonsa

Maunulanpuistossa on tapahtunut öljyvahinko, joka ilmeisesti aiheuttaa vakavaa tuhoa ainakin Maunulanpurossa kuteville taimenille ja vesilinnuille. Vesistön puhdistaminen kestää jopa viikkoja. Syyllinen on läheisellä teollisuusalueella öljyä viemäriin kaatanut henkilö, jota poliisi nyt etsii.

Helsingin valtapuolueet halventavat demokratiaa

Tuoreimpien tietojen mukaan Helsingin suuret puolueet ovat sulkeneet pienet puolueet pois kaupungin budjettineuvotteluista. Näin kokoomus, vihreät ja demarit kostavat sen, etteivät pienet puolueet ole nöyrtyneet isompien pompoteltavaksi paljon kohua herättäneen yleiskaavan käsittelyssä.

Yleiskaava ja Keskuspuisto

Viime viikon maanantaina kaupunginhallitus lähetti neljä vuotta valmistellun yleiskaavan kohti valtuustoa, joka puolestaan päättää asiasta 26.10.

Kaupunginhallituksen käsittelyssä päätökseen lisättiin vielä jatkosuunnittelu koskeva ohje:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä